Jukka LEHTILUOTO Jukka LEHTILUOTO
Vice President, Nordic Countries, Russia & CEE
puh: 010 279 0331
GSM: 0400 707 544
jukka.lehtiluoto@transearch.com

Jukka Lehtiluodolla on yli kahdenkymmenenviiden vuoden kokemus kansainvälisestä yritysjohdon suorahausta. Rekrytointikonsulttiuran hän aloitti MPS:n suorahakuyhtiössä jonka varatoimitusjohtajatehtävistä hän siirtyi Heidrick & Strugglesin palvelukseen, aluksi Tukholmaan ja sieltä edelleen kahdeksaksi vuodeksi Suomen tytäryhtiön toimitusjohtajaksi.

Vuonna 2000 hänet nimitettiin Heidrick & Strugglesin Puolan maajohtajaksi ja CEE maiden johtoryhmän jäseneksi. Suomeen paluun jälkeen hän veti Adecco Yhtiöihin kuuluvaa Ajilon Finland Oy:tä joka on erikoistunut korkeasti koulutettujen ammattilaisten projektikohtaiseen sijoittamiseen.

Uransa aikana Lehtiluoto on sijoittanut useita satoja johtotason henkilöitä suomalaisille ja kansainvälisille yhtiöille sekä Suomessa että ulkomailla. Tämän ohella hän vastasi Heidrick & Strugglesin Euroopan laatujärjestelmien kehitystyöstä sekä kaikkien sen palveluksessa olevien konsulttiryhmien työn laadun arvioinnista. Lehtiluoto on Suomen Suorahakuyritysten yhdistyksen perustajajäsen ja hän toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana edustaen Suomea alan kattojärjestössä CEESA:ssa. TRANSEARCH Intenationalin hallituksen jäsenenä hänelle kuuluu Pohjoismaiden, Venäjän ja CEE -maiden vetovastuu.

Lehtiluoto on erikoistunut valmistavan teollisuuden, IT ja telekommunikaatioalan, pankki- ja rahoitussektorin sekä kaupan piirissä oleviin johtotason toimeksiantoihin. Äidinkielensä lisäksi hän puhuu sujuvasti ruotsia, englantia ja saksaa.

 

International Offices

International Offices

aueeaasae

aueeaasae